AJANKOHTAISTA

Marras-joulukuun aikana liittyneiden kesken arvotaan pieni kissa-aiheinen tuotepaketti

Jos hallituksen jäsenyys kiinnostaa, muttet pääse kokoukseen, voit kertoa halukkuudestasi sähköpostilla Lrok.hallitus@gmail.com. Näin pystymme huomioimaan sinut valinnoissa.


Kauheesti tekemistä ja kauheen vähän tekijöitä! Olis sitä sun tätä hommaa tarjolla yhteisestä tekemisestä kiinnostuneille, kaiken kokoista omasta mielenkiinnosta ja mahdollisuuksista riippuen. Rahalla emme ikävä kyllä pysty tehtyjä töitä korvaamaan, mutta halutessasi saat todistuksen osallistumisestasi ja osaamisestasi. Moniosaaja ei tarvitse olla, mutta tekemällä voi oppia vaikka mitä!Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostilla Lrok.hallitus@gmail.com.


 

Vuosi 2021 tulee olemaan yhdistyksellemme monin tavoin merkityksellinen. LROK täyttää viisi vuotta ja näiden vuosien aikana on edetty jo pitkälle lähtöpisteestä. Toivomme, että ensi vuosi voisi olla toiminnan vuosi tämän peruutusten ja rajoitusten vuoden jälkeen. Silti myös mennyt vuosi kantaa hedelmää; letkupankki laajenee Turun seudulle, uusia kasvattajia on koulutettu, jäsentiedote on laajenemassa lehdeksi ja hallituskin on saanut tuoretta näkökantaa päätösten tekoon. Jäsenmäärä on kasvanut tasaiseen tahtiin ja olemme ensimmäistä kertaa Suomen Kissaliiton äänivaltainen jäsenyhdistys (tämä vuosi harjoiteltiin vielä ilman äänioikeutta), joten meillä on mahdollisuus omalta osaltamme vaikuttaa myös siellä tehtäviin päätöksiin. Kiitos tästä kuuluu kaikille, jotka jollain tavalla olette mukanamme ja osallistumassa.

Pysykää kyydissä myös ensi vuonna ❤️.


Löydät kaikki ajankohtaiset asiat ja tiedotteemme yhdistyksen
fb-sivuilta: https://www.facebook.com/lannenrotukissayhdistys


Muistakaahan porilaiset, Lrok kirppispaikka 104,

Pata3-kirppiksellä Sepänpellontiellä 2 👍

Kiitos kaikille keräysavuksi lähteneille yrityksille ❤️.

Faunatar, Puuvilla 

Porin Murre 

Musti&Mirri Musa ja Itäkeskus

Prisma Länsi-Pori, infopiste
Icco kauppakeskus, infopiste
HalpaHalli, kassojen lähellä


VUODEN JÄSEN 2020

Hallitus valitsi jälleen vuoden jäsenen! Tänä koronavuotena 2020, palkitaan pyyteetön, ahkera ja oman jaksamisen äärirajoilla toiminut Minna Turu. Ilman Minnan työpanosta olisi moni asia jäänyt kokonaan tekemättä tai hoitamatta. Kaikkien arkisten kiireiden keskellä, Minna on löytänyt aina jostain aikaa, oman jaksamisen kustannuksella, yhdistyksen asioiden hoitamiselle, tehokkaasti, täsmällisesti ja lopulta aina huumorilla höystettynä. Minnan työtehtäviä olemme hallituksessa pyrkineet jakamaan mutta Minna on "se meidän äitee"!

Minna on niin LROK

VUODEN JÄSEN 2019

Hallitus valitsi tällä kertaa vuoden jäseneksi Kati Haapasen. Kati on tehnyt sihteerinpestinsä lisäksi tänä vuonna töitä yhdistyksen eteen lähes päivittäin huolehtimalla kirppispaikasta. Kirpputorituotoilla on mahdollistettu iso lahjoitus Porin pieneläinrankkurille (laadukasta kissanruokaa ja hiekkaa) ja rahoitettu yhdistyksen omaa toimintaa. Tapahtumien järjestelyissäkin Kati on aina aktiivisesti mukana, myös tuomalla ihanat rottasensa näytille.

VUODEN JÄSEN 2018

Syyskokous valitsi jälleen vuoden jäsenen! Vuonna 2018 erityisen ansioitunut ja ahkerin kaikista on ollut Minna Turu. Ilman Minnan työpanosta olisi moni asia jäänyt kokonaan tekemättä tai hoitamatta. Kaiken arkisen kiireen keskellä Minna löytää aina jostain ajan yhdistyksen asioiden hoitamiselle, tehokkaasti, täsmällisesti ja lopulta aina huumorilla höystettynä. Minna on LROK.

VUODEN JÄSEN 2017

Syyskokous päätti, että Lännen Rotukissayhdistys palkitsee tästä vuodesta alkaen vuoden jäsenen. Vuoden jäsen on henkilö, joka on ollut mukana ja tukena yhdistyksen toiminnassa sillä tavalla, että ansaitsee siitä huomionosoituksen. Palkinto on joka vuosi erilainen, palkittavan henkilön mukaan mietitty, ja sen saajan valitsee yhdistyksen hallitus vuoden viimeisessä kokouksessaan.

Vuoden jäsen 2017 on Anne Sandberg, perustajajäsen, toiminnantarkastaja, innostaja, kannustaja ja aina valmis auttamaan, vaikkei pystykään jatkuvasti toimimaan aktiivisesti. Onnea ja kiitos koko yhdistyksen puolesta, Anne!

Luo kotisivut ilmaiseksi!